Mitä määräysvalta somessa merkitsee?

Osma Ahvenlampi
4 min readNov 10, 2023

Viime viikolla kirjoitin aiheesta suvereeni sosiaalinen media. Ajattelin tänään käydä kollektiivisesti läpi Blueskyssä, fedissä ja LinkedInissä saamiani kommentteja. Saateteksteissä saatoin hieman suhaista ampiaispesiä, minkä vuoksi reaktiot eri alustoilla olivat jokseenkin ennustettavissa.

Ennen kuin reagoit tähän — lue myös edellinen.

“Ikkuna meni jo kiinni, kaikki siirtyi [tänne/sinne]”
Riippumatta siitä, minkä katsoo [tänne] olevan, väite ei tietenkään pidä paikkaansa yhtään sen enempää, kuin se piti paikkaansa ennen Twitterin kauden päättymistä. Ei sielläkään olleet “kaikki”, tai edes valtaosa ja viestintä on Internetissä vaihtanut alustaa lukemattomia kertoja ennenkin. Suomalaisia on aktiivisena Facebookissa enemmän kuin muissa palveluissa, vaikka tätä keskustelua ei siellä käytäisikään. X, fedi ja Bluesky jäävät yhteen laskettunakin myös TikTokin taakse (lähde: palveluiden DSA-raportointi). Mikäli Meta toteuttaa lupaamansa aikeet Threadsin kanssa, sekin mennee kirkkaasti ohi (mutta federaation ollessa osa noita lupauksia, tavalla, millä on vaikutusta myös niihin palveluihin, minkä kanssa se tulisi federoimaan).

“Siellä/täällä ei ole/ollut ketään”
Peilikuva edellisestä. Yhteisöjä on useampia kuin alustoja ja ne lomittuvat keskenään. Uudessa ympäristössä löytyy sosiaalinen verkosto vain ajan kanssa ja osallistumalla, vaikka mitä muuta odottaisit. Omalta osaltani voin vain todeta, että reilusta tuhannesta aikanaan Twitterissä seuraamastani parisataa olen löytänyt fedistä ja viitisenkymmentä näyttää nyt olevan Blueskyssä. Osa näistä on samojen henkilöiden tilejä. Mm. tiede- ja uutissisältöä ja niistä keskustelua on enemmän, kuin ehtii lukea. Ainoa, mikä todellisuudessa puuttuu, on suomalainen media ja politiikka — koska ne ovat vieläkin X:ssä.

“Ympäristö oli vihamielinen”
Niin, mistä tahansa keskustelualustasta voi saada aikaan vihamielisen omalla toiminnallaan. Varsinkin yhteisön alkuhetkillä on hyvin kriittistä, miten siellä toimitaan, sillä alun toimintamalleista syntyy helposti itseään toistava kulttuuri. Tässä kirjoituksessa merkille pantavaa oli, että monet Blueskyssä saamani reaktiot olivat lähinnä kiukkuisia tunnereaktioita, mahdollisesti ilman itse tekstin lukemista. Toki tilasin tätä omalla saatetekstilläni, koska olin kiinnostunut näkemään, miten kritiikkiin reagoidaan. Olen nimennyt tämän ilmiön joskus aikoinaan “twitteröinniksi” ja se kulttuuri vaikuttaa Blueskyssä jo varsin vahvalta.

Mutta mitä pitäisi siitä päätellä, että millään alustoista itseni saamissani kommenteissa kukaan ei kiittänyt ystävällistä ympäristöä? Eikö pidemmän päälle juuri sellainen olisi hyväksi mielenterveydellemme?

“Vaikea löytää mitään”
Kaikissa ympäristöissä aluksi on, koska kaikissa on omat käytäntönsä. Tekniikka on tässä osatekijä. Mastodon oli tähän syksyyn asti sekä suurin että ainoa fedi-ohjelmisto, missä haku oli erittäin heikosti tehty, mutta se vika onneksi korjattiin syyskuussa. Toisaalta Blueskyssä voi trendaavien asioiden löytäminen olla vaikeaa — ellei joku ole jo tehnyt niihin keskittynyttä custom feediä, minkä olisit löytänyt. Alustan oma “Discover/What’s Hot” feed ei ainakaan itselleni ole mistään kotoisin. Kummassakaan asiat eivät toimi samalla tavalla, kuin ne aiemmin toimivat Twitterissä.

“Jonkun toisen tietokone”
Aiheena olevista järjestelmistä fedi on vähiten jonkun toisen tietokone, koska mikä tahansa yhteisö voi perustaa omansa ja asettaa siellä omat sääntönsä. Juuri tämä sallittujen sääntöjen moninaisuus on sitä suvereeniutta, mistä kirjoitukseni aloitin. Suvereenius on luonnollisesti merkityksellisempi seikka yhteisötoimijoille (yrityksille, viranomaisille, jne) kuin yksilöille, mutta joiltakin tämä ero meni ohi.

Bluesky jos mikä toimii laina-ajalla toisten tietokoneilla: sen taustalla on (julkistetusti) 8 miljoonan dollarin rahoituksella toimiva startup Bluesky Social, jota ilman ei ole ohjelmistoa (koska se ei ole valmis eikä julkaistu) eikä palvelua. Yhtiöllä ole myöskään ole minkäänlaista liikevaihdon lähdettä, saati kannattavaa liiketoimintamallia.

Mikäli sattuisi käymään niin, että yhtiö ehtisi saada ohjelmistonsa sellaiseen kuntoon, että visiodokumenteissa esitetty hajautettu järjestelmä toimisi, siitä saattaisi saada aikaan ympäristön, missä oma osallistuminen ei olisi jonkun toisen tietokoneen varassa. Tänään näin ei ole. Senkin jälkeen oma näkyvyys olisi jonkun toisen tietokoneen varassa johtuen Blueskyn AT-protokollan yksityiskohdista, mitä en tässä ala perkaamaan, sillä aiheenani ei ollut ohjelmistotekniikka, vaan yhteisöviestintä.

“On/ei ole oikein/väärin moderoitu”
Osaa suututti, että on itse joutunut moderoinnin kohteeksi, osaa taas, että oli kohdannut asioita, mitä mielestään olisi pitänyt moderoida. Parin mielestä se, että kirjoitin Blueskyn olevan haluton/kyvytön moderoimaan suomenkielistä keskustelua oli faktisesti väärin. Sinitaivasta on vaikea arvioida sen historian perusteella, kun historiaa ei ole. Palvelu on niinkin nuori, että kun itse avasin tilini 7 kuukautta sitten, edes häiriköiden blokkaaminen tai keskustelujen hiljentäminen omista ilmoituksista ei ollut mahdollista. Sitä kehittävä yhtiö ei kuitenkaan työllistä moderaattoreita, varsinkaan suomeksi, ja on ilmaissut olevansa kiinnostunut poistamaan vain “laittoman sisällön” (minkä maan lakien mukaan?) ja jättävän loput (vielä puuttuvien) algoritmisten ratkaisujen ja käyttäjän oman harkinnan varaan. Muissa ympäristöissä, missä tätä toimintatapaa on kokeiltu, se on johtanut kiusaajien ylivaltaan. Miksi Bluesky olisi poikkeus aiemmasta?

Fedissä moderaatio on nimenomaan yhteisön omien sääntöjen mukaista. Jos olet eri mieltä niistä säännöistä, saatat olla väärässä yhteisössä. Onneksi vaihtoehtoja on. Tottakai niissä yhteisöissä on tehty virheitä, karkeitakin, koskien moderaatioon liittyviä kysymyksiä. Sellaisia me ihmiset olemme. Amerikkalainen startup ei ole yhtään vähemmän virhealtis, päinvastoin sellaisen myötä pöytään nousee muitakin riskejä.

“Mastodonin käyttöliittymä on huono”
Aiheenani ei ollut ohjelmistotekniikka, mutta olkoon tämän kerran: Niin on, eihän sitä käyttöliittymää kannata käyttää. Onneksi fedi ei ole (vain) Mastodon, vaikka sitä niin virheellisesti kutsutaankin — ja onneksi myös Mastodonin käyttöliittymä kehittyy. Mobiiliappeja on tusinoittain ja webissä helpoiten lähestyttyvä UI lienee Elk, mihin myös mozilla.socialin Mastodonista hiottu versio perustuu. Paras kokonaan Mastodonista riippumaton tuote taas saattaa olla Firefish, joskin mielipiteitä näistä asioista on yhtä monta kuin ihmisiäkin. Jos käyttötarkoitus olisi keskustelun sijaan enemmän tiedotus ja julkaisu, niin Wordpress-blogin ActivityPub- laajennus voisi hyvinkin palvella tarkoitusta paremmin.

Fedin keskeisistä toiminta-ajatuksista se toinen, oman yhteisön sääntöjen lisäksi, on että kaikki nuo kykenevät viestintään toistensa kanssa.

Esittelisin ihan mielelläni myös Blueskyn päälle tehtyjä ratkaisuja, paitsi että eihän niitä paljon ole. Parasta saattaa olla Bskyreader, mihin linkkasin myös tämän kirjoituksen alussa. Jos haluaa sisältöä jakaa alustojen välillä, Brid.gy tukee myös Blueskytä. Mutta mikään näistä ei toimi, jos Bluesky Social -kehittäjätiimin runway loppuu kesken. Toivotaan, ettei lopu.

“Huonoa markkinointia”
Tätä ei kukaan itseni lisäksi maininnut, mutta lisään sen listalle nimenomaan Mastodoniin kohdentuvana kritiikkinä. Kirjoitin tästä jo alunperinkin, mutta niin viestintä palvelun hajautetusta luonteesta (eli siitä, että eri palvelimilta voi kivuttomasti viestiä toisille), että palvelinten välisistä eroista (mitkä laajalti rajoittuvat käyttösääntöjen nyansseihin ja ylläpidon taustoihin) on viestitty säännönmukaisesti erittäin huonosti ja se, että kaikkia kutsutaan kollektiivisesti mastodoneiksi sen sijaan, että yhteisöt rohkeasti esittäytyisivät omilla nimillään, on pahasti munattu. Onneksi tuonkin asian voi korjata ja jo edellisessä kirjoituksessa mainitsin pienen joukon palveluita, joissa nämä seikat ovat hoidettu keskimääräistä paremmin.

--

--

Osma Ahvenlampi

Agile business leader, growth and product lead for number of startups, founder at @Metrify. My social address is @osma@mas.to.